torstai 16. tammikuuta 2014

Lukupäiväkirja - J.R.R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin

1. osa - Hobitti Bilbo Reppuli vietti elämäänsä hobitin kolossa maan sisällä kaikessa rauhassa. Eräänä päivänä hän tapasi salaperäisen Gandalffin, joka on aina siellä missä seikkailutkin. Ainakin näin sanotaan. Joidenkin mielestä Gandalf on myös noita. Gandalf halusi Bilbon mukaan "seikkailuihin" ja merkitsi tämän oven, joten seuraavana päivänä tee-aikaan alkoi Bilbon koloon ilmestyä kääpiöitä. He olivat valinneet Bilbon mukaan vaaralliselle matkalle lohikäärme Smaugin luo varastamaan aarteet takaisin, jotka lohikäärme oli kauan sitten vienyt. Bilbo liittyy seurueesee vastahakoisesti kestittyään ensin kääpiöitä koko illan.
    Matka on pitkä ja sujuu aluksi melko ongelmitta, kunnes kääpiöt ovat lähellä päätyä peikkojen pataa. Gandalf kuitenkin hämää peikkoja toistensa kimppuun kunnes päivänvalo yllättää peikot ja heistä tulee kiveä. Seuraavana haasteena seurueella on kova ukkosmyrsky vuoristoalueella, jota he pakenevat turvallisen tuntuiseen luolaan.

2- osa - Luola, josta seurue etsi turvaa myrskyltä, osoittautui hiisien luolan uloskäynniksi. Hiidet vangitsevat kaikki muut paitsi velho Gandalffin. Gandalf surmaa hiisien johtajan ja johdattaa muut turvaan lukuunottamatta Bilbo rukkaa, joka kiireessä kompastuu ja lyö päänsä kääpiöiden huomaamatta kunnolla tilannetta. Bilbo herää yksin pimeästä osasta luolaa eikä tiedä mitä tehdä. Bilbo eksyy Klonkun luo ja käy henkisen taiston elämästään kisaamalla arvoituksilla. Bilbo saa Klonkun hämilleen ja pakenee löytämänsä taikasormuksen avulla. Sormus tekee kantajastaa näkymättömän. Löydettyään kääpiöt ja Gandalffin, kohtaavat he sudet ja hiidet uudelleen. Seurue pakenee puuhun ja selviää lopulta Gandalffin pyydettyä kotkia lennättämään heidät turvaan. Siellä he tapaavat Beornin, henkilön, jonka huhutaan olevan samalla ihminen ja karhu. Hän auttaa seurueen matkaan varustamalla heidät ruoalla ja juomalla ja myös lainaamalla hevosia ja poneja. Silloin Gandalf ilmoittaa, että ei ole heidän matkassaan enää montaa päivää.
   Kun Gandalf lähti, siirtyi vastuu Bilbolle ja kääpiöt alkoivat pikkuhiljaa luottaa häneen täysin. Bilbo pelastaa kääpiöt ensin jättihämähäkkien seiteistä sormuksensa avulla ja myöhemmin haltioiden kynsistä. Näin matka jatkuu ja huonoilla ruokavaroilla nälkä yltyy jokaisella. Varsinkin hobitti Bilbolla, joka on tottunut säännöllisiin ja runsaisiin aterioihin.

3. osa - Haltioilta pakenivat kääpiöt ja Bilbo tynnyrien avulla. He piiloutuivat tynnyreihin joita haltijat vievät ihmisten asuttamaan kaupunkiin järven rannalla. Perille saavuttuaan kääpiö Thor kertoi ihmisille olevansa vuorenalainen kuningas, josta ihmiset innostuivat. Seurue lähti hyvin levänneenä kohti yksinäistä vuorta. Smaugin autiomaalla kaikki sujui ongelmitta ja Bilbo huomasi vihjeen kuunsirpistä ja auringon säteestä ja löysi salaisen sisäänkäynnin vuoren sisään. Kääpiöt ja Bilbo olivat peloissaan, mutta tässä vaiheessa ei pakoonjuokseminen tullut mieleenkään. Bilbo lähti tutkimaan vuorta ensimmäisenä.
   Lohikäärme Smaug nukkui rauhassa vuoren sisässä valtavan aarrekasan päällä. Bilbo hiiviskeli kammioon ja otti erään Thorinin suvulle kuuluneen kultamaljan todisteeksi aarteesta. Kun Smaug heräsi, se huomasi heti, että kyseinen malja puuttuu. Smaug ei enää voisi jäljittää voroa, mutta pysyi valppaana. Bilbo palasi ja Smaug havahtui tällä kertaa. Bilbo oli taas tukalan paikan edessä, mutta sai Smaugin kerskumaan turhia älykkäänä hobittina ja poistui puolihuomaamattomasti. Smaug aikoi hyökätä ja järvikaupunkiin ja kostaa.
   Rantakaupungin vartija sai tiedon Smaugin hyökkäyksestä ja oli kuullut vanhalta rastaalta kuinka Smaugin saisi hengiltä. Hän surmasi lohikäärmeen mustalla nuolella. Tämän seurauksena kääpiöt ja Bilbo otti haltuunsa vuoren aarteet. Tästä seurasi melkein sota, sillä kääpiöiden johtaja Thor ei suostunut luovuttamaan osuutta pois lähellä asuville haltijoille. Thor jopa karkoitti vastahakoisen Bilbon vuorelta. Avuksi Thorin kutsui sukulaisensa Dain Rautajalan ja reilun armeijan kääpiösotureita. Tilanne oli tukala ja avuksi tuli Gandalf, joka varoitti saapuvasta hiisien ja susien laumasta. Avuksi tuli myös Beorn karhun muodossa. Taistetu oli raju ja Thorin sai ikävä kyllä surmansa, samoin Fili ja Kili. Seikkailu oli tullut päätökseensä ja Bilbo palasi kotiin kahden aarrearkun kanssa, mukana kultaa ja hopeaa. Hän näki vuosien päästä vielä Gandalffia ja Balinia.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Olet referoinut tarkasti juonta, mutta lukupäiväkirjasta ei selviä, millainen lukukokemuksesi oli. Piditkö kirjasta? Mistä siinä pidit erityisesti? Mistä et pitänyt? Mikä oli kirjan teema eli mitä kirjailija oli tällä kirjalla halunnut sanoa? Millaisia tunteita kirjan hahmot sinussa herättivät?

    VastaaPoista