keskiviikko 25. syyskuuta 2013

B. Kahden eksyneen tarina

 B. Kahden eksyneen tarina

Sofi Oksasen Puhdistus (2008) on raaka tarina kahden naisen elämästä ja niiden yhtäläisyyksistä. Ihmisarvot ovat kyseenalaisia teoksessa, jossa naisia alistetaan surutta. Puhdistuksessa asioita ei kaunistella, vaan ne esitetään julmasti ja todenmukaisesti.
    Teoksen maailmassa sukupuolien välinen tasa-arvo on hyvin heikko. Naisen asema Puhdistuksessa on ainakin Zaran tapauksessa alistua kohtaloonsa Pasan omistamana ja tämä kuvataan kirjassa melko kovilla sanoilla. Naisten asema saattoi olla tällainen Venäjällä vielä 1990-luvulla. Asia ei onneksi ollut näin kaikkialla ja vanhemman sukupuolen päähenkilö Aliide elikin nuoruutensa tasa-arvoisimmissa oloissa, vaikka hänenkin elämäntarinansa oli melko karu.
   Miesten valta teoksessa on hyvin suuri ja mielestäni se käy hyvin ilmi päätöksenteossa. Miehet ovat vaikuttavampian henkilöitä ja Puhdistuksessa naiset saivat useasti töitä vain miehensä kautta, esimerkiksi Aliide työllistyi miehensä Martinin kautta.
   Kirjan päähenkilöt eri sukupolvista ovat Zara ja Aliide. Kirjan tarina hyppii monessa eri ajassa ja se on hyvin toteutettu vuosilukujen avulla. Silti lukijan täytyy kokoajan keskittyä, jotta pysyy hyvin juonessa kiinni. Puhdistuksen alussa Zara on paennut kahden miehen orjuudesta isoiäidinsä siskon, Aliiden, luo. Aliide ei tässä vaiheessa vielä tiennyt, että tyttö jonka hän löysi kylmettyneenä pihaltaan, oli hänelle sukua. Kirja kertoo välillä Aliiden nuoruudesta ja selventää näin sukulaissuhteen taustoja. Tarinaa kerrotaan siis samanaikaisesti Aliiden nuoruudesta siskonsa Ingelin kanssa ja Zaran elämän vaiheista ennen ja jälkeen hänen elämäänsä prostituoituna.
   Päähenkilöiden identiteetteihin vaikuttaneet koetukset heijastuvat hyvin heidän elämässään. Zarasta on tullut hyvin pelokas ja varovainen, hän on tottunut elämään prostituoituna ilman omaa lupaa ja tahtoa. Zara on joutunut kokemaan siis laimilyöntiä ja erittäin huonoa kohtelua.
   Aliiden identiteettiin on vaikuttanut voimakkaasti se, että hän on kasvanut siskonsa Ingelin varjossa. Ingel teki kaiken Aliidea paremmin ja hän myös vei Aliiden rakkauden, Hansin. Hans oli Aliidelle todella tärkeä, vielä silloinkin, kun Aliide nai Martinin. Ingel sai lapsenkin Hansin kanssa ja Hans laimilöi Aliidea, ainakin Aliiden mielestä.
   Kaiken kaikkiaan kirjan valtasuhteet miesten ja naisten välillä olivat melko epäreilut vaikka elettiin jo 1900-luvu loppua kirjan uusimmissa tapahtumissa. Vallankäyttö tuntui olevan täysin miesten hallussa.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Stephen King - Auringonlaskun jälkeen


Stephen King – Auringonlaskun jälkeen
(USA 2008)
392 sivua

Päädyin lukemaa Stephen Kingin teoksen, koska olen kuullut Kingin edellisistä teoksista ja tämä vaikutti takakannen perusteella mielenkiintoiselta.

Ennen lukemista ajattelin novellien olevan hieman erilaisia, kuin ne todella olivat. Kiinnostuin jokaisen lukemani novellin jälkeen enemmän seuraavasta ja tästä syystä jaksoin lukea novellikokoelmaa melko hyvin. Tarinoista jännittävin oli takakannessakin esitelty N. 
     N:ssä kerrotaan pakko-oireisesta potilaasta ja häntä hoitaneesta psykiatrista jotka molemmat päätyvät lopulta itsemurhaan, kun muita vaihtoehtoja ei tunnu olevan. Novelli kuvailee henkilöiden tuntemuksia pelottavan yksityiskohtaisesti, varsinkin oireita aiheuttavan kivimuodostelman luona. Henkilöt alkavat kärsiä pakko-oireista, kun he ensimmäisen kerran käyvät mystisen kivimuodostelman luona. He tuntevat pelkoa rinnakkaistodellisuudesta ja tuntevat itsensä vastuulliseksi suojella muuta maailmaa mahdollisilta hirviöiltä, joita he näkevät kivimuodostelman 8 kiven syövereissä. 

     Toinen mielenkiintoinen novelli oli lyhyt New york times erikoishintaan. Novellissa leikitellään elämän ja kuoleman rajamailla, kun nainen saa soiton mieheltään, jonka hautajaisia he ovat juuri viettämässä. Mies sai surmansa lentokone onnettomuudessa muutama päivä sitten, ainaskin kaikki niin luulivat. Mies kertoo epätodellisesta olotilastaan suuressa salissa ja asia jää epätietoisuuteen kaikkien osalta.

    Novellikokoelman lukeminen oli kaikenkaikkiaan mielestäni miellyttävämpää kuin kokonaisen dekkarin tai romaanin lukeminen. Novelleita kun on paljon, ja ne eivät ole kovin pitkiä, niin lukemisesta ei tule tylsää. Pidin Kingin tyylistä kirjoittaa novelleista salaperäisiä ja ovelia. Novelleita lukiessa täytyi kokoajan olla hereillä tai joku asia jäi ymmärtämättä. 


   

maanantai 4. helmikuuta 2013

 
Kahvilassa ammuskeltu, ainakin yksi kuollut

Helsingissä Hämeentien kahvilassa on tapahtunut ampumavälikohtaus. Ainakin yksi henkilö on saanut surmansa.

Kahvilan pitäjä kuollut
Poliisi ehti paikalle hieman liian myöhään.
Surmansa saanut henkilö on ennakkotietojen mukaan kahvilan omistaja. Ampumavälikohtaus tapahtui heinäkuun 15. päivänä kello kymmenen ja yhdentoista välillä. Syistä on poliisin mukaan selvinnyt sen verran, että osallisena oli järjestäytynyt rikollisuus. Laukauksia vaihdettiin browning-merkkisillä pistooleilla ja paikalta on löytynyt hylsyjä kahdesta suunnasta sekä yksi pistooli. Kyseessä oli siis tulitaistelu, mutta surmansa saaneella kahvilan omistajalta ei löytynyt sormenjälkiä aseesta. Hänellä ei myöskään ollut henkilöpapereita. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut ryöstö, sillä paikalta ei viety rahaa tai muita arvoesineitä. Laukauksia on ammuttu yhteensä yli kymmenen ja suurin osa niistä on kilpistynyt myyntitiskiin ja kaadettuun pöytään myyntitiskin lähellä. Poliisi Mäntysen mukaan on todennäköistä, että pöytää on käytetty suojana luodeilta.
Poliisi uskoo tapauksen selviävän muutaman viikon sisällä, jos tutkinnat jatkuvat hyvin tuloksin. Alue kahvilan ympäriltä on eristetty ja lähettyviltä pyydetään pysymään poissa tutkinnan ajaksi.

Henkilöitä poistunut paikalta
Laukausten melu houkutteli paikallisen asukkaan katsomaan asuntonsa ikkunasta, vastapäätä kahvilaa. Hänen mukaansa paikalta poistui ainakin 2 henkilöä, joista toinen näytti ontuvan oikeaa jalkaansa. Silminnäkijä lisää, että henkilöt eivät poistuneet kahvilasta samaan aikaan, vaan jalkaansa ontuva henkilö poistui paikalta juuri ennen kuin hänen hälyttämänsä poliisipartiot ehtivät paikalle. Ensimmäiseksi poistunut mies oli lyhyt, arviolta 170cm pitkä ja hänen jälkeensä poistunut mies pitkä ja roteva. Siitä millä miehet lähtivät paikalta, ei ole tietoa. Autoja ei ole ilmoitettu varastetuksi lähistöltä. Poliisi kaipaakin sivullisten valppautta ja pyytää, että kaikki havainnot ilmoitetaan suoraan poliisille.

Taustalla ammattimiehet
Asiantuntija kertoo, että tällaiset tapahtumat ovat erittäin harvinaisia, varsinkin jos ne tapahtuvat keskellä päivää. Se kertoo yleensä järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta ja asiaan voi liittyä jopa huumeet ja sitä kautta velkaantuminen. Asiantuntija sanoo että, tällaiset tapaukset ovat valitettavia ja niissä voi menehtyä sivullisia. Hän selventää että, Suomen poliisi on kuitenkin toiminut vastaavissa tilanteissa moitteettomasti ja tapaus ratkennee ennen pitkään.

Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2012 12:57

Toimittaja: Aapo Myllärinen

Kirjasta Ammattimies, kirjailija Tapani Bagge