Kahvilassa
ammuskeltu, ainakin yksi kuollut
Helsingissä
Hämeentien kahvilassa on tapahtunut ampumavälikohtaus. Ainakin yksi
henkilö on saanut surmansa.
Kahvilan
pitäjä kuollut
| Poliisi ehti paikalle hieman liian myöhään. |
Surmansa
saanut henkilö on ennakkotietojen mukaan kahvilan omistaja.
Ampumavälikohtaus tapahtui heinäkuun 15. päivänä kello kymmenen ja yhdentoista välillä. Syistä on
poliisin mukaan selvinnyt sen verran, että osallisena oli
järjestäytynyt rikollisuus. Laukauksia vaihdettiin
browning-merkkisillä pistooleilla ja paikalta on löytynyt hylsyjä
kahdesta suunnasta sekä yksi pistooli. Kyseessä oli siis
tulitaistelu, mutta surmansa saaneella kahvilan omistajalta ei
löytynyt sormenjälkiä aseesta. Hänellä ei myöskään ollut
henkilöpapereita. Poliisin mukaan kyseessä ei ollut ryöstö, sillä
paikalta ei viety rahaa tai muita arvoesineitä. Laukauksia on
ammuttu yhteensä yli kymmenen ja suurin osa niistä on kilpistynyt
myyntitiskiin ja kaadettuun pöytään myyntitiskin lähellä.
Poliisi Mäntysen mukaan on todennäköistä, että pöytää on
käytetty suojana luodeilta.
Poliisi
uskoo tapauksen selviävän muutaman viikon sisällä, jos tutkinnat
jatkuvat hyvin tuloksin. Alue kahvilan ympäriltä on eristetty ja
lähettyviltä pyydetään pysymään poissa tutkinnan ajaksi.
Henkilöitä
poistunut paikalta
Laukausten
melu houkutteli paikallisen asukkaan katsomaan asuntonsa ikkunasta,
vastapäätä kahvilaa. Hänen mukaansa paikalta poistui ainakin 2
henkilöä, joista toinen näytti ontuvan oikeaa jalkaansa.
Silminnäkijä lisää, että henkilöt eivät poistuneet kahvilasta
samaan aikaan, vaan jalkaansa ontuva henkilö poistui paikalta juuri
ennen kuin hänen hälyttämänsä poliisipartiot ehtivät paikalle.
Ensimmäiseksi poistunut mies oli lyhyt, arviolta 170cm pitkä ja
hänen jälkeensä poistunut mies pitkä ja roteva. Siitä millä
miehet lähtivät paikalta, ei ole tietoa. Autoja ei ole ilmoitettu
varastetuksi lähistöltä. Poliisi kaipaakin sivullisten valppautta
ja pyytää, että kaikki havainnot ilmoitetaan suoraan poliisille.
Taustalla
ammattimiehet
Asiantuntija
kertoo, että tällaiset tapahtumat ovat erittäin harvinaisia,
varsinkin jos ne tapahtuvat keskellä päivää. Se kertoo yleensä
järjestäytyneen rikollisuuden toiminnasta ja asiaan voi liittyä
jopa huumeet ja sitä kautta velkaantuminen. Asiantuntija sanoo että,
tällaiset tapaukset ovat valitettavia ja niissä voi menehtyä
sivullisia. Hän selventää että, Suomen poliisi on kuitenkin toiminut vastaavissa
tilanteissa moitteettomasti ja tapaus ratkennee ennen pitkään.
Julkaistu Helsingin Sanomissa 17.7.2012 12:57
Toimittaja: Aapo Myllärinen
Kirjasta Ammattimies, kirjailija Tapani Bagge
Kirjasta Ammattimies, kirjailija Tapani Bagge